maanantai 6. lokakuuta 2008

Lehdistö- ja kirjakatsaus

Taannoiselta Helsingin reissulta palatesssani ostin matkalukemiseksi lokakuun Trendi-lehden. En ole kyseistä julkaisua selaillut hetkeen kovinkaan intensiivisesti, mutta nyt ostos olikin hyvin kannattava, ja itse asiassa yllättävä. Huomasin, että Juurilla-jutussa käsiteltiin yhtä avoimen yliopiston opettajaani. Oli jännittävä lukea tuntemani henkilön kuulumisia lehden sivuilta.




Osallistuin Outi Ojan pitämälle kirjoittamisen kurssille muutama vuosi sitten. Lehti toi mieleen kyseisen opiston rakennusten ja ruokalan tuoksun ja monta muutakin seikkaa samalta, haikealta vuodelta 2005. Muutoinkin junamatkat herättävät miussa jonkin oudon haikeuden ja kaipuun tunteen jonnekin, jota en oikein itsekään osaa selittää, joten artikkeli ei paljon tähän tilaan auttanut, varsinkin kun viikonloppu ystävien parissa oli niin mukava.




Käsityörintamalla on suurta keskeneräisyyttä ilmassa. Olen koittanut puikotella pipoa saamastani alpakka-langasta, mutta nyt näyttää siltä, että siitä syntyy korkeintaan otsapanta? Veljen hyllystä kähvelsin lukemiseksi Art Spiegelmanin MAUS -sarjakuvakirjan. Kirja ei ehkä ole sieltä pirteimmästä päästä, mutta miusta keskitysleireiltä selvinneen Vladekin ja suomalaisten sodasta selvinneen sukupolven myöhemmästä käytöksestä voi löytää yhtenäisyyksiä. Ja ihmekös tuo, järkyttäviä tapahtumia varmasti molemmat.

Mutta, tänään lähdetään laavulle nauttimaan ruskasta, yhdessäolosta, makkarasta, termariteestä ja puolukkapiirakasta! Hyvä tapa viettää maanantaita!

2 kommenttia:

  1. Hihhei, kävin taas. :)

    Tsemppiä arkeen
    idieH

    VastaaPoista
  2. Taidatkin olla aktiivisin lukija! Kiitoksia vaan! :)

    VastaaPoista