maanantai 7. helmikuuta 2011

Runoilijan muffinit

Seuraava vinkki tulee ajankohdastaan hitusen myöhässä, mutta mielestäni seuraavia leipomuksia voi hyvällä omalla tunnolla maistella muinakin talvisina viikonloppuina. Kyseessä ovat Runebergin tortut, tällä kertaa muffinien muodossa.



Ohje on Valion "Juhlitaan yhdessä" -kirjasta, jossa on ohjeita mm. laiturijuhliin ja nuotiotulitreffeille. Leivoin kyseisiä muffineita Prahaan opiskeluvaihtoon lähtevän ystävättären läksiäisiin.

Ohje:

200 g voita
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
1 dl mantelirouhetta
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa
1 dl vadelmamarmeladia

Koristelu
1 1/2 dl tomusokeria
1 rkl vettä
1/2 dl vadelmamarmeladia

Sulatettu tai pehmeä voi sekä sokerit sekoitetaan. Joukkoon vatkataan munat yksitellen sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi
taikinaan sekoitetaan maito ja marmeladi. Taikina jaetaan pienempiin Amerikan-muffinivuokiin. Paistetaan 200 asteessa noin 18 minuuttia. Koristellaan jäähtyneenä.



Taikinaan sekoitettu vadelmahillo ja maito tekevät mielestäni leivoksista erityisen meheviä! Ja miksei sekaan voisi kokeilla jotain muutakin marjahilloa vadelman sijasta?

Käsityörintamalla olen puuhastellut kaikenlaista arkista. Tuiki tavallisia villasukkia ja lapasia on syntynyt omiin tarpeisiin. Työn alla on eräälle 1-vuotiaalle slipoveri, joka kävi tänään jo testattavana. Hieman muutoksia kaivataan kaula-aukkoon, sillä tällä hetkellä koko tekele ei mennyt sankarin päälle, hehee!


2 kommenttia:

  1. Aivan ihana. Mulla tuli mieleen että tota vois käyttää Runebergin korvikkeena:)

    VastaaPoista
  2. Jo useampana vuonna olen syönyt Runebergin päivänä pelkästään näitä itse tehtyjä versioita. Tänä vuonna maistelin myös leipomon tuotteita, mutta ei ne voittaneet näitä itse tehtyjä. :)

    VastaaPoista