torstai 7. heinäkuuta 2011

This is the Indian style

Kodin arkistojen kätköistä löytyi kansioittain vanhoja käsityölehtiä. Koska muoti kiertää, muistelin, että joissakin numeroissa oli muutamia malleja, joita olisi kiva kokeilla. Niinpä tartuin toimeen, ja sain itselleni pellavaiset haaremihousut vuodelta 1986!



Terveisiä siis Intiasta! Täytyy myöntää, että 80-luvulla homma on otettu vakavasti. Tuon vuosikymmenen haaremihousuissa ei nimittäin ole kangasta säästelty! Tällä hetkellä kaupan hyllyiltä löytyvissä vastaavissa haarasaumaa on laskettu lähinnä muutamalla sentillä. Kaavoja piirtäessa oli jo huomattavissa, millaiset valtaisat pöksyt paininjalan alle olivat päätymässä.


Jouduinkin hieman muokkaamaan kaavaa, sillä pilkulleen ohjeiden mukaiset housut olisivat olleet meikäläistä kainaloihin saakka. Myös haarasaumasta otin kymmenisen senttiä pois ensimmäisen sovituksen jälkeen, sillä kangas kertyi jalkojen väliin aika epämiellyttävästi, ja vyötärön rypytys oli jo valmiiksi haastavaa. Päädyinkin lopulta tekemään vyötäröllä laskokset. (Jotka tosin antavan melkoista vaippamaista efektiä, mutta... ei välitetä siitä.)



Taskujen onnistumisesta olin jopa hieman yllättynyt. En ole aiemmin moisia tainnut tehdäkään ja toisella puolella vetoketjun JA taskun yhdistelmä vaati kyllä melkoista pyörittelyä. 


Vaikka housut ovat, no, aika valtaisat, ja, no tekevät alaruumiin melko pallomaiseksi, ovat ne joka tapauksessa mukavat. Varsinkin matkustaessa ja mökillä! Pussihousut: parhaat bussihousut! Näin tuumasin juhannuksena, jolloin housut pääsivät testikäyttöön. Ja pellava materiaalina on toimiva vaihtelevissa kesäkeleissä: lämmin viileinä ja vilpoisa ja hiostamaton kuumina päivinä. (Ja rypyttömyyden voi toki unohtaa!)

2 kommenttia:

  1. nuoha on kuule hienot eikä yhtää liian hassut. ja vesi kielellä kattelin noita ihania torttupaloja kristiinankaupungissa, ekaks aattelin että sie söit ne molemmat. t. Imatran Ville

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Ja no, söin perjantaina tuon oman cookie-kakkupalani, ja maistoin haarukallisen yhtä juustokakkua, mutakakkua sekä sitä vadelmaista joka näkyy kuvassa. Lauantaina söin daim-mutakakku -palan ja viimeistelin kaverin Santerin-leivoksen, koska häneltä loppu makeansietokyky kesken. Ja vielä sunnuntaiaamuna Porissa söin evääksi mukaan otettua vadelma-mutakakkua. Eli, söin kakkua, paljon! :)

    VastaaPoista