tiistai 2. elokuuta 2011

Arkistojen aarteita

Kotikodin leikkimökkiä siivoillessa löysin nämä viirit. Kouvola, Iisalmi, Langinkoski ja Lappeenranta koristivat leikkimökin seinää. Joskus näistäkin on käyty veljen kanssa kiivaita taisteluja, mutta oletan, että sain hetkellisen voiton, sillä kiikutin viirit yksiötäni koristamaan.

 

Muutama viireistä sai hieman lisäpatinaa pintaan, kun huljuttelin niitä kuumassa tiskiainevedessä pölyjä poistaessani. Muovi/kangas -sekoitteisten viirien maali karisi pesuvadin pohjalle, mutta kyllä niistä vielä selvän saa.


Sidoin viirit toisiinsa ja ripustin ne kellanvaaleaa kylpyhuonetta koristamaan. Voisiko tätä kutsua camp-henkiseksi sisustukseksi?


Samaisista lapsuuden aarrekätköistä löytyi New Kids on the Block -rintamerkki. Olen ollut muistaakseni viiden tai kuuden ikäinen kun voitin merkin syysmarkkinoiden arpajaisista. Itse en niin kovin ymmärtänyt merkin tai varsinkaan yhtyeen päälle, mutta tytöt, jotka vastasivat arpajaisista yltyivät "Sait Nyykidsontheblokin rintamerkin, iiiii!" -kiljuntaan. Samalla tajusin omistavani jotain to-del-la hienoa. Ja onhan se, melko hieno.

6 kommenttia:

  1. Ha, minulla on ollut aivan samoja viirejä kotona. Näinkö lie saatu luokkaretkiltä tai muualta. :) Ja NKOB-merkit todellakin olivat tuolloin hienointa IKINÄ. Sisko opetti bändin "tärkeyden" minullekin jo pienestä pitäen :D

    VastaaPoista
  2. Heeei, Tykkimäkiviiri, pitäisiköhän sen olla täällä...
    Ehkä sen on kuitenkin parempi siellä, kun eihän matkamuistoviiriä viitsi kohteen kotikaupungissa käyttää.

    VastaaPoista
  3. Kazza: Nuo viirit on kyllä värimaailmaltaan melko karuja, mutta samalla niitä katselee hieman säälinsekaisin tuntein. :) Loppukesästä varmaan poikkean katsomaan Lappeenrannan vesitornia, koska viiri on tehnyt syvän vaikutuksen...

    Veli: Saat Tykkimäen takaisin, jos muutat muualle. Lappeenrannasta voidaan keskustella.

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa! Mietin vaan, mihin tarkoitukseen noitakin viirejä on alun perin teetetty... Mutta NKOTB - oih, ihanuutta!

    VastaaPoista
  5. Katri: Onkohan Suomen maanteillä kiitänyt karavaanareita nykyistä enemmän? Siellä on vaunujen takalaseissa liehunut jos jonkinsorttista viiriä. Kyseessä on ollut varmaan leirintäalueiden myydyin artikkeli? :D

    VastaaPoista
  6. Ihania viirejä :D Musta tuntuu, että niitä on myyty leirintäalueilla aivan solkenaan. Mutta ehkä vielä enemmän on myyty niitä tarroja, joita matkailuautojen ja -vaunujen peräpuskurit ja jopa sisätilat ainakin vielä kymmenen vuotta sitten oli pullollaan.

    VastaaPoista