lauantai 16. elokuuta 2008

Alkukankeutta kenties?

No niin. Hihat on kääritty ja kupillinen teetä koneeni vieressä on valmiina. Sormet verytelty. Voisin siis startata tämän blogin käyntiin.

Olen tällä hetkellä 23-vuotias puheviestinnän yliopisto-opiskelija. Käsityöt ovat olleet minulle osa elämää jo pienestä pitäen. Mummoni sekä äitini ovat tehneet käsillään kaikenlaista aina, ja minä olen seuraillut toimia siinä sivussa. Tähän astisista suurikokoisin työni taitaa olla itse kudottu matto, mutta käsitöiden saralta löytyy nukenpeittoa, Barbien vaatteita, savitöitä ja ristipistotöitä. Monenlaista tekniikkaa on tullut kokeiltua ja varmasti vielä enemmän on kokeilematta.

En tuota uutta sukkaparia joka viikko ja juuri sen takia käsityöläisyys onkin enemmän elämäntapa; asia joka on kulkenut luonnollisena osana sukupolvien läpi naistemme keskuudessa enemmän tai vähemmän.
Minulla oli samanniminen blogi vuodatus.net:in kautta. Piilosilmukka ehti täyttää jo vuoden, mutta viime kevät, lähinnä opiskelukiireiden vuoksi, kuihdutti sekä käsityötuotannon, että kiinnostuksen kaikkeen muuhunkin. Kesän kynnyksellä muutosta parempaan ei kuitenkaan syntynyt ja nyt, kun kolkutellaan jo kohti syksyä, sain ajatuksen vaihtaa maisemaa. Minua häiritsi kauan vuodatuksen blogini karkea ulkoasu, jolle en omin voimin mitään parannusta osannut tehdä. Vaikka tämäkään ei ulkoasultaan toistaiseksi tarjoa muuta kuin valmiskuosin, miellyttää se jo omaa silmäänikin enemmän. Ehkä tämä myös innoittaa päivittämään ja pääsemään käsiksi blogielämään tauon jälkeen.

Lisäksi minulla oli identiteettikriisejä kirjoittamisen tavan suhteen. Mitä kertoa, kuinka laajasti, murteella vai kirjakielellä. Tähän en toistaiseksi ole saanut vastausta, mutta ehkä asia kehittyy pikkuhiljaa.
Toivotankin siis lukijakunnan tervetulleeksi!

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa taas mukaan ja onnittelut uudelle blogillesi!

    VastaaPoista
  2. Onnea uudelle blogiosoitteelle! :)

    VastaaPoista