sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Hämärän hommia

Joululomalla neuloin vihdoin valmiiksi Paraphernalia-sukat. Aloitin ne jo syksyllä 2009 ja kappas, tulihan niistä sukat, eikä vain lankaista mörköä jonkin pussin pohjalle.


Ihan muistutukseksi itselle, voisin jatkossa koettaa valmistaa projektit hieman nopeammalla aikataululla. Ajoin unohdin kokonaan, missä kohtaa sukkaa olin menossa ja kahden sukan välillä ehdin tulkita ohjetta ja omaa käsialaani hieman eri tavoin. Näin sukistakin tuli hieman eri mittaiset... Vaan jalkoja ne lämmittävät joka tapauksessa öisin tasaisesti!

Paraphernalia -sukkien lankana on Regian "galaktinen avaruuslanka". Kirjava Lanka ei tässä mallissa päässyt aivan oikeuksiinsa. Muistaakseni halusin kuitenkin kokeilla ohjetta ja tuolloin tämä lahjalanka oli riittävän ohut kyseistä sukkaa varten. Muutamia "galaktisia Jupiterin järviä" sainkin sukkaan muodostumaan!

4 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa lankaa! Ihanat palmikot! Ja erimittaisuus ei onneksi haittaa, kun tulivat omaan käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Hihihii, kuvaa katsoessa näyttää, että sukkien varret ovat aivan todella eri pituiset! Mutta onneksi noin dramaattisesta erosta ei ole kyse, korkeintaan sentistä. :)
    Ja unisukka-käytössä kukaan ei tiedäkään mahdollisia virheitä.

    VastaaPoista