maanantai 3. marraskuuta 2008

"Viimeinen kurki huutaa eksyneitä"

Sain "idean" tähän luumupipoon viime keväisestä lahjasta. Sain syntymäpäivälahjaksi ystävältäni kauniin pitsihuivin. Nyt viileiden ilmojen saavuttua alkaa alpakkaiselle huivillekin olla käyttöä. Sain lahjan mukana vajaan kerän huiviin käytettyä lankaa. Tuolla jo aiemmin esittelinkin pipotusta, joka ei sitten onnistunutkaan langan loputtua. Hankin tumman langan seuraksi hieman vaaleampaa liilaa, ja näillä yhdessä pipokin tuli valmiiksi. Mielestäni väriyhdistelmä on ihan onnistunut, täydentävät toisiaan mukavasti. Vaatekaapistani ei löydy oikeastaan mitään muuta liilaa tai violettia, joten nyt eletään jännää aikaa, kuinka yhteiselo tämän värin kanssa lähtee käyntiin.



Luumupipo Mario-myssyä mukaillen
vaalea Hjerte Garnin Alpaca Silk -lankaa
(60% alpakkaa, 30% merinoa, 10% silkkiä)

tumma liila Drops Alpacaa
puikkoina nro 2 sukkapuikot

Tein pipon mukaillen aiemmin syksyllä tekemääni Mario-pipoa. Lisäilin silmukoita tähän langantiheyteen sopivaksi. Lopussa kaventelin ehkä hieman liian tiiviisti, pipon huippu on nyt hieman ruttuisempi kuin tarkoitus oli. Alpakka kutittaa näin herkkähipiäistä kaulasta, mutta korkeakauluksisen talvitakin kanssa on tuskin sitä ongelmaa. Päässä tukka toimii pipon ja ihon välissä mukavasti eristeenä.


Kyllä, eteisen kaappini ovat näin kauniin vihreät.

Ajattelin jatkaa pipolinjalla ja muokata viime talven valkeaa palmikkotuotosta uuteen uskoon. Ja vaalea puhvipaita sai kuin saikin seurakseen kellohameen lavatansseihin, siitä kuvamateriaalia myöhemmin.