maanantai 4. huhtikuuta 2011

A, B, C, D, F...

Eksyn seuraavaksi käsityöpolulta melkoisesti, mutta koin, että jonnekin on seuraava ajatus purettava: Eroon E:stä. Haluan syödä E-kooditonta ruokaa ja kokeilla, mitä vaikutuksia sillä on.

Vaan mistä seuraava ajatus?

Äitini sai lainaan ystävältään Aitoa ruokaa -kirjan, jota selailin viime joululoman aikoihin. Kirjassa on ns. kohupaljastuksia siitä, mitä syömämme ruoka oikeasti sisältää. Jäin pohtimaan tätä, mutta en ryhtynyt vielä sen kummempiin toimenpiteisiin.


Tuli hiihtoloma, ja näin uusinnan Voimala -keskusteluohjelman jaksosta, jossa pohdittiin lähiruoan ja yleisen ruoan tuottamisen järjetöntä tilannetta. Tuolloin tuli jo huono omatunto.


Viimeinen silaus tapahtui viime perjantaina, kun selasin kahvilassa Anna -lehteä ja luin pikaisesti Noora Shingleristä kertovaa juttua. Kolmas kerta sanoi toden, ja aloin ajatella omaa napaani.

Tänään olen iltapäivän verran seikkaillut Internetissä ja löytänyt Uusi Musta -sivuston uudelleen, lukenut Kemikaalicocktail -blogia, varannut kirjastosta Shinglerin Marjoja ja maskaraa-kirjan ja käynyt kaupassa ja metsästänyt tuotteita ilman E-koodia. Shingler esimerkkinäni pyrin seuraavan vuoden tästä päivästä lähtien syömään E:töntä ruokaa, kuin se vain on opiskelijan kukkarolle mahdollista. Lisäksi syynään myös tarkasti muita kemikaalitottumuksiani. Haaste on itselleni sen verran jännittävä ja villi, että ajattelin raottaa tätä hanketta myös täällä.

Toivotan itselleni matkaonnea!

4 kommenttia:

  1. Best Wishes for your adventure :)

    VastaaPoista
  2. Hieno periaate! Kerrohan sitten jatkossa mitä lautasellesi päätyy. Ehkä itsekin pystyisin ainakin vähentämään lisäaineiden popsimista jos olisi hyvä esimerkki jota seurata <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta! Piakkoin "kohupaljastuksia" luvassa ensimmäisestä löytöretkestä ruokakauppaan. :)

    VastaaPoista
  4. Villilangan kanssa samoilla linjoilla: kun joku läheltä tekee jotain radikaalia on itse helpompi ottaa siitä mallia ja vinkkiä. Sie teet sen raskaimman työn eli opettelet asiat alusta alkaen itse ja myö muut sitten lokkeillaan ja matkitaan ;)

    Vaikka kyllä sitä itekin on alkanut ajatella, että söisi mieluummin itse tehtyä lihamureketta kuin kaupan valmispullia ja mehu olis mieluummin sitä "tuoremehua" kuin tiivistettä, mutta ihan kauheesti en vielä oo E-koodeja syynäilly.

    Onnea matkaan! :)

    VastaaPoista