Kuten olen myöntänyt, en ehdi kovin usein mukaan neulemaailman aallonharjalle ratsastelemaan. Tuubihuivit ovat kuitenkin olleet kova sana jo jonkin aikaa, ja noita mokomia mainostetaan vielä helpoiksi neulottaviksi. Jos on puikkoja joskus pitänyt käsissään, tulisi kyseisen asusteen valmistua käden käänteessä.
Tämän tällä kertaa esittelyssä olevan huivinkin ehdin aloittaa kahdesti: alkuun aivan liian leveänä ja jälkimmäisellä kerralla melko passelin kokoisena. Kun leveys oli saatu kohdilleen, tuli ongelmaksi pituus: "Jos neulon vielä, tää menee melkein kolmesti kaulan ympäri, jos en, on se melkein sopiva, mut kun...".
Rohkaisin itseäni, päättelin huivin, ja kuten kuvista näkee, hieman jopa hymyilytti: "Jes, onnistunut päätös ja kiva lopputulos!". Liukuvärjätty lankakin miellytti, ja keltainen väri harmaan ja valkoisen keskellä oli oikein mieluisa.
Parin käyttökerran jälkeen puuvillainen kauluri kuitenkin "lurahti" sen verran, ettei se enää kääriytynyt yhtä napakasti, ja jos sen yritti kiertää vielä kertaalleen kaulalle, alkoi naama sinistyä...
Voi siis olla että pysyn näissä huiviasioissa perinteisellä linjalla, enkä yhdistä niitä rinkulaksi, vaan annan päiden liehua vapaasti erillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti