lauantai 30. elokuuta 2008

Putkimiehen parempi päähine

Elokuun lämpimistä illoista ei ole tietoakaan. Viikon päästä tapahtuvaa korpivaellusta silmällä pitäen neuloin "yöpipon" ulkona nukkumista varten. Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että myssyä saa pitää korvilla koko reissun ajan myös päivällä. Mutta voihan olla, että äkillinen helleaalto vielä hyökyy tänne Suomeenkin?


Ohje:Jatan Mariomyssy
Lanka: Novitan Marine
Puikot: muistaakseni 3

Aurinkokin vieraili kuvausten aikana. Lähimetsän puut näyttävät olevan vaarallisesti kallellaan, mutta se taitaa johtua kuvaajan käden vakaudesta.

Voi olla, että joudun vielä kyseisen pipon neulomaan kertaalleen uudestaan. Puuvillalangan tiheyden kanssa oli hieman ongelmia ja ensimmäinen yritelmä piti joustinneuleen jälkeen purkaa. Tämä versio pysyy jopa päässä, mutta on silti aika venyväistä sorttia. Kolmannella kerralla saattaisi syntyä napakka, valumaton tuotos.Muutoin oiva pipo malliltaan, ja sopii peittämään kasvavan kuontalon.



Voi olla, että myssylle on tarvetta jo tänään. Suuntaan piakkoin Haminaan katsomaan Jesus Christ Superstaria. Alkaa varmasti olemaan viime hetket ns. kesäteatterille ulkoilmassa.


3 kommenttia:

  1. hih.. ja ehdit jo hukatakin tän pipon kertaalleen! :D
    onneks se löyty aika nopeesti.

    VastaaPoista
  2. No onneks. Se kuitenki joutu viettämään muutaman kymmenen minuuttia sillon yöllä yksinään kylmällä asfaltilla. Ehkä teen tuohon nyörin, jonka voi sitoo kaulan alle? :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla sinusta taas!!

    Mulla nämä muutokset alkaa jo riipiä sisuskaluja ,jännittää ja itkettää ja kaikkea. työpaikan puolestakin kämpän etsintä on käynnissä, joten toivottavasti pääsen nopeasti siskon luota sitten omaan paikkaan.

    VastaaPoista