tiistai 12. lokakuuta 2010

Pienen pojan paita




Ystäväni "perusti perheen" ja päätin lähettää esikoisen kunniaksi jotain itse tehtyä. Työksi valikoitui villapaita noin puolivuotiaalle. Jätin puseroon jonkin verran kasvun varaa, ja näin syksymmällä tuolle on ehkä enempi käyttöä.



Vauvan neule
n. 1/2-vuotiaalle
Moda 1/2007
Lankana harmaa 7 veljestä



Napit löytyivät omista varastoista.
Niissä on aitoa helmiäistä!

Vaihdoin ohjeen korinpohjaneuleen sileään. Lankakin oli hieman tuhdimpaa, mutta miusta puserosta ei tullut liian kankeaa tai karhea. Tulevalla käyttäjällä on niin vahvat pohjalaiset juuret, että vauveli kierii siinä varmasti pelkän sisun voimalla!

Tässähän pitää alkaa liikutella kutimia tiuhempaan tahtiin, mikäli aion saada jouluksi jotain valmista. Tänne keskiseen Suomeen satoi viime yönä ensilumi joten villasukkakausi saatiin korkattua! Lisäksi hattuhyllyllä ei tuntunut olevan "mitään sopivaa", joten pitänee neuloa itsellekin uusi pipo.




4 kommenttia:

  1. Ihana on pienen pojan paitanen. Rouhean tyylikäs.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mietin paitaan jonkinlaista kuviointia, mutta jätin sen kuitenkin yksiväriseksi. Miusta puserossa on jotakin perinteistä, ehkä juuri tuo rouheus ja väri.

    VastaaPoista
  3. Napit näyttävät melkoisesti samanlaisista kuin ne, jotka ovat korvissani tällä hetkellä ;)

    VastaaPoista
  4. Hmm, voi olla hyvinkin totta! :)

    VastaaPoista