sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Matala profiili

Hyvää ensimmäistä adventtia itse kullekin säädylle!

Syksy on hurahtanut vauhdilla, tämänkään vuoden marraskuusta ei ole päässä kuin hataria muistikuvia, sellaista vauhtia viikot ovat vilisseet. Tämän syksyn pipokin on yhä puikoilla...


Maailman toiselle laidalle Australiaan sain kuitenkin lähetettyä nämä Paraphernalia-sukat yhden tuoreen maisterin jalkoihin.


Jo useamman joulun olen pitänyt koristelussa aika matalaa profiilia ja samalla kaavalla mennään nytkin. Hileet, kultanauhat ja välkkyvät valot eivät oikein tunnu omilta ja luokittelen itseni enemmän sellaiseksi olkitähti-ihmiseksi.


Nyt hankin kuitenkin jo pienen joulukukan, valkoisen tulilatvan. Koska kaupassa ei ollut kuin tällaisia tavallisia pieniä saviruukkuja, tuunasin sitä hieman koristenauhan ja kuumaliimapistoolin avulla. Oikeastaan viherkasviasetelmasta tuli näin ihan näppärän näköinen!


Joulukorttiaskartelut eivät nyt oikein sytyttäneet, joten tilasin muutamia kappaleita taas kanelikaupasta. Yllä oleva taitaa olla lempparini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti